Vapaa-ajan asunnon yksityiskäyttö
12.9.2008 Verohallitukselta korvaava ohje vapaa-ajan asunnon yksityiskäytön määrittelystä
Verohallitus on antanut ohjeen yritysvaroihin kuuluvan vapaa-ajan asunnon yksityiskäytön ja liikekäytön määrittelystä menojen vähentämisoikeuden kannalta. Muutetun ohjeen taustalla on tuore KHO:n ratkaisu 1881/2008.
Verohallitus otti elokuun lopussa kantaa ohjeessaan "Kannanottoja yritysverokysymyksiin 2008" osakeyhtiön omistaman huvilakiinteistön menojen vähentämiseen verotuksessa. Verohallinto muuttaa nyt aiemmassa ohjeessa olevaa vastausta ym. kysymykseen siltä osin, kuin vastaus koski vapaa-ajan asunnon käyttöajan laskemista. Verohallinto katsoo, että ko. tapauksessa osakeyhtiön ainoan osakkaan määräysvallassa oli se, missä määrin hän käytti yhtiön omistamaa vapaa-ajan asuntoa silloin, kun asunto ei ollut vuokrattuna ( 3 vkoa) tai edustuskäytössä (1 vko). Kiinteistö ei ollut tulonhankkimistoiminnan piirissä siitäkään huolimatta, että osakas oli oman ilmoituksensa mukaan käyttänyt kiinteistöä vain 2 viikon ajan. Näin ollen osakeyhtiön omistaman huvilakiinteistön käytön voidaan katsoa jakautuvan seuraavasti
- edustuskäyttö 1/52 viikkoa (vanha ohje 1/6)
- vuokraustoiminta 3/52 viikkoa (vanha ohje 3/6)
- yksityiskäyttö 48/52 viikkoa (vanha ohje 2/6)
Muutettu kannanotto lisää merkittävästi yksityiskäytön osuutta, koska myös huvilakiinteistön tyhjilläänoloaika katsotaan uuden ohjeen mukaan yksityiskäytöksi (jos huvilaa ei ole tarjottu markkinoilla yleisesti vuokrattavaksi). Eli jo vapaa-ajan asunnon käyttömahdollisuus synnyttää edun. Samalla tulonhankkimistoimintaan (vuokrauskäyttö ja edustuskäyttö) kohdistuva osuus (ja menojen vähennysoikeus) alenee huomattavasti.
Peitelty osinko
Mikäli osakeyhtiön osakas ei ole maksanut käypää korvausta yhtiöltä saamastaan edusta, käyvän hinnan ja maksetun hinnan välinen erotus katsotaan verotuksessa yleensä peitellyksi osingoksi.
- osakkaan käyttöä vastaava suhteellinen osuus kokonaiskäytöstä
- yksityiskäyttöä selvitettäessä otetaan huomioon osakkaan päätösvalta yhtiössä, onko osakkaalla muuta vastaavaa vapaa-ajan asuntoa, kiinteistön vähäinen käyttö liiketoiminnassa tai vähäinen vuokraus ulkopuolisille
- yhtiön tuloon lisätään siivous-, sähkö- ym.kulut ja poisto, jotka kohdistuvat peitellyksi osingoksi katsottuun osuuteen kiinteistön kokonaiskäytöstä
Lapin mökin vuokratulon verotus / KHO 1881/2008
- kiinteistöyhtymä vuokrasi mökkiä talvella 21 viikon ajan
- osakkaiden käytössä mökki 1 viikon ajan
- muun osan vuodesta mökki oli tyhjillään
- verotuksessa mökin kulut hyväksytty vähennettäväksi suhteessa 21/52 (eikä vaaditun 21/22 suhteen mukaisesti)
Ohje: http://www.vero.fi/artikkeli/7406
