Yli 30 prosentin omistus riittää johtavassa asemassa työskentelevälle
Yrittäjän määritelmä laajenee
Yrittäjä-määritelmä laajenee. Yrittäjänä pidetään jatkossa johtavassa asemassa työskentelevää henkilöä, jolla yksin on yli 30 prosentin osuus yrityksen osakepääomasta tai äänimäärästä.
Yrittäjä-määritelmä laajenee siis omistusosuus- ja johtava asema -käsitteiden kohdalla. Yrittäjänä pidetään jatkossa osakeyhtiössä tai muussa yhteisössä johtavassa asemassa työskentelevää henkilöä, jolla yksin on yli 30 prosentin osuus yrityksen osakepääomasta tai äänimäärästä.
Johtavassa asemassa olevana yrittäjäosakkaana voidaan jatkossa pitää osakasta, jolla käytännössä on tosiasiallinen määräysvalta yhtiössä, vaikkei hän muodollisesti toimisikaan toimitusjohtajana tai hallituksen jäsenenä. Tällainen uuden määritelmän mukainen johtavassa asemassa oleva ja määräysvallan omaava yrittäjä voi osakeyhtiön lisäksi työskennellä myös osuuskunnassa tai liiketoimintaa harjoittavassa rekisteröidyssä yhdistyksessä.
Merkittävä muutos nykyiseen määritelmään
Eläkelakien mukaisena yrittäjänä pidetään nykyisin yrityksessä työskentelevää, 18–67 –vuotiasta yrittäjää. Yrittäjä voi olla itsenäinen ammatinharjoittaja ja tämän yrityksessä työskentelevä puoliso tai avoimessa ja kommandiittiyhtiössä vastuunalainen yhtiömies.
Osakeyhtiössä yrittäjänä pidetään osakasta, jolla yksin tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa on yli 50 prosentin osuus yrityksen osakepääomasta tai äänimäärästä. Omistuksen tai äänimäärän lisäksi vaaditaan johtava asema yrityksessä, mikä tarkoittaa toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä tai hallituksen varajäsentä, jolla on prokuraoikeus.
Vastuu eläketurvan siirtämisestä yrittäjällä
Vastuu eläketurvan siirtämisestä yrittäjäeläkkeen piiriin on yrittäjällä itsellään, koska eläkelaitoksilla ei ole rekisteröityä tietoa omistusosuuksista. Eläkevakuutusmaksujen maksamisesta vastaa kuitenkin yritys, silloin kun yrittäjätoimintaa harjoitetaan yhtymä- tai yhteisömuodossa.
Huomattavaa on myös se, että uuden määritelmän mukaisia yrittäjiä koskee uuden yrittäjän alennus eli 25 prosentin alennus yel-vakuutusmaksuista neljän ensimmäisen vuoden ajan.
Lakimuutos voimaan ensi vuoden alusta
Lakimuutokset tulevat voimaan 1.1.2011. Ensi vuoden alussa aloittava uusi yrittäjä vakuutetaan uuden yrittäjäeläkelain mukaisesti. Lakien voimaan tullessa TyEL- tai MEL-vakuutetun henkilön, joka siirtyy YEL:n tai MYEL:n piiriin, on otettava yrittäjäeläkevakuutus viimeistään 1.1.2014. Kuitenkin, jos nykyinen työeläkevakuutus päättyy ennen 31.12.2013, yrittäjäeläkevakuutus on otettava aiemman vakuutuksen päättymistä seuraavan kuukauden alusta.
Siirtymäsäännös takaa sen, että yrittäjäeläkevakuutuksen piiriin siirtyvillä henkilöillä on riittävästi aikaa reagoida muutoksiin. Vakuutuksen ottamista ei kuitenkaan kannata pitkittää, vaan mitä nopeammin ottaa yhteyttä omaan vakuutusyhtiöönsä, sitä pikemmin pääsee tasavertaiseen asemaan ja samojen sosiaaliturvaetuuksien piiriin nykyisten YEL- ja MYEL-yrittäjien kanssa. Yrittäjäeläkevakuutus joustaa tarvittaessa joko alaspäin pienempien vakuutusmaksujen muodossa tai ylöspäin lisävakuutuksena, eläkekertymää parantaen.
Marita Alho
Kirjanpitopäällikkö, KTM, KLT
